Mitä...Marraskuuko se jo on?!?

Hups ja heijjaa! Tulikin tovin tauko kiinapäiväkirjan pitämisessä..
Aika se mennyt vauhdilla täällä. Paljon töitä, uusia (loistavia) tuttavuuksia, tekemistä, näkemistä,... ja etenkin siis paljon töitä joihin imeytyy aikaa paljon (liikaa). Arkipäivisin ei paljon muuta ehdi kuin töitä ja illalla vähän kuntoilla, ellei iltakin sitten mene töitten merkeissä.
Aloitin toissa viikolla kiinan opiskelut yksityisopetuksen voimin, ja nyt takana jo neljä 1.5h opetuskertaa. Lausumisen ja sanavaraston alkeitten opettelu menossa. Opettaja ei ole vain vakuuttanut ammattitaidollaan. Luultavastikkaan, ainakin sellaisen tuntuman saanut, hänellä (Lili niminen nainen, iältään veikkaisin 40-50v) ei ole minkäänsortin pätevyyttä asiaan, päässyt vain tekemään opetusta jotain kautta. Tai jos pätevyys onkin teoriassa, ei sitä käytännössä hirveesti ole. Haluaisin tiukemman opettajan joka pakottaisi oppimaan, kun nykyinen tapaus ei puutu väärinlausumisiin kuin äärinmäisen harvoin. Saankin itse usein kysellä kuinka jokin sana tulisi lausua, kun oma yritelmä menisi kuitenkin läpi "Goodgood"-kommentin säestämänä, opettaja ei vain älyä korjata lausumistani. Ei hyvä kun halu on oppia kielen perusteet OIKEIN, ei paljoa lohduta jos omaan sanavarastoa ja lausun kieliopillisesti virheetöntä kiinaa jota kukaan ei ymmärrä...

Noh, joka tapauksessa opetusta siis saan ja varmaan jotain tähän kovaan päähän pikkuhiljaa painuukin. Vaikkei kielet ole koskaan vahvin alueeni olleetkaan. Tai mistä sitä tietää, kun luultavammin aikaisempien koulussa tapahtuneiden kielenoppimisten (Ruotsi, englanti) esteenä oli paha motivaatiopula, jota tässä tapauksessa ei onneksi ole. Ja vaikka aina 1.5 opetussession jälkeen tuleekin aina olo kuin kaikki tunnilla opittu valuisi saman tien korvista varpailleni, luultavasti jokin tippa siitä sisäänkin jää.
Nyt pitäis jo periaattessa osata sanoa aika paljonkin, sanavaraston puolesta, mutta käytäntö onkin hiukkasen eri. Ensimäisenä käytännössä osaa varmaankin käyttää numeroita. Nyt jo pari kertaa ollutkin höytyä numeroiden osaamisesta. Ensimäisen kerran huomasin hyödyn kielestä kun tilasin viime viikolla uuden vesikanisterin vesiautomaattiin. Eipähän se hotellityöntekijä taaskaan osannut englantia lainkaan, mutta puheesta poimin onneksi kanisterin hinnan, 18rmb (shiba). Tänään pähkinöitä ostettaessa kans sain maksettua oikean hinnan. Eli ensimäisenä numerot käytännössä, seuraavaksi jos osais tilata ruokaa tms.

Viikko sitten lauantaina (25.10) oltiin Santerin kanssa taloyhtiöni järjestämällä retkellä Badalagin kiinanmuurille. Sää oli selkeä ja aurinkoinen, mutta todella tuulinen ja viileä. Syksy onkin saapunut tänne parissa viikossa ja osa puista onkin jo tiputtanut lehtensä (ja osa jatkaa taistelua). Osa puista taas pitää tiukasti vihreistä lehdistään kiinni ja osa puista paistattelee ruskan eri väreissä.

Kiinanmuuripätkä jolla käytiin ei ollut saanut osakseen ihan täydellistä kunnostusta, vaikka kunnostettu sitä olikin. Taas oli melkoista kiipeämistä ylöspäin, ei niin hyväkuntoista muuria pitkin. Näköalat olivat hienot, mutteivat kuitenkaan yltäneet Mutaniaun maisemiin. Mielestäni Mutiniau oli paljon hienomman näköinen paikka nähdä kiinanmuuria, joten varmaan siellä menen vielä käymään uudemman kerran Hannan ja muiden suomivieraiden kanssa. Kiinanmuurilta menimme bussilastillisellamme lähiravintolaan, jossa saimme aivan loistavan lounaan! Ruokalajikkeita riitti monia erilaisia, ja söinkin itseni vähän ähkyyn, ensimäisen kerran täälläoloaikana. Tämän kerran oudoin ruokalajike oli kanan jalat (ei koivet, vaan varpaat). Eihän niistä hirveesti syötävää kyllä irronnut, mutta tulipahan taas maistettua jokaista ruokalajia mitä pöytään ilmestyi:)


Lounaan jälkeen pysähdyimme vielä poimimaan lähipuutarhasta jokaiselle pussillisen omenia mukaan. Omenapuutarhasta lähtiessämme törmäsimme kadulla mieheen joka oli kuskaamassa bataattilastillista jonnekkin. Äijä huomasi ahneet katseemme bataatteihin, ja laittoikin myyntipaikan pystyyn. Jätti bataatit tienlaitaan ja polkasi pyörällä hakemaan muovipuseeja, kantoi lähivajasta vaakan ja myynti pystyi alkamaan. Annoimme retkellä mukana olevien kiinalaisten neuvotella mieheltä sopivan hinnan, jolla sitten myi kaikille halukkaille bataattejaan.
Lauantain retkeltä siis palasimme emme pelkästään kokemuksia rikkaampina, mutta myös omena- ja bataattipussien kanssa!
Sunnuntaiksi sovimme sitten Santerin kans yhteistä kokkailua, uunibataattia ja omenapaistosta. Itse kävin ensin käveleskeleen olympia-alueella ihmettelemässä linnunpesästadionia, ja sieltä sitten suuntasin Santerin luokse kokkailemaan. Santeri olikin käynyt jo kaupassa ostamassa jauhelihaa, siirappia, ym. Ja pian saapumiseni jälkeen Santerin luokse ilmestyi myös Niklas, Lulu, Anni ja Jussi. Jussi, Annin mies, oli käymässä Pekingissä ja vietti viimeistä iltaa ennen suomeen palaamistaan. Kun syöjiä olikin kuusin kappalein, niin päätimme tehdä pasta-annoksen. Keitettyä makaroonia ja käristettyä jauhelihaa uunivuokaan, sekaan tomaattikastike ja päälle juustoraastetta. Jälkiruoaksi teimme omenapaistosta, joka sitten kärsimättämä syötiin puoliraakana (omenat olivat aika kovaa lajiketta, ja olisivat tarvinneet pitkän paistoajan pehmetäkseen, muttemme malttaneet niin kauaa odotella).
Minulla on vielä bataatit ja omenat keittiössä odottamassa. Yritin metsästää lähikaupasta siirappia, mutten löytänyt, joten ajattelin huomenna käydä metsästään isommasta kaupasta, ja samalla ostaa kaurahiutaleita jos vain löydän. Sitten vois ostaa jäätelöä, jonka melamiinipitäisuutta ei kyllä voi tietää, ja tehdä tuttua hyvää omenakaurapaistosta jäätelön kera, njam!
Töihin ilmestyi taasen yksi uusi suomalainen, Pasi, joka on täällä 3kk työkomennuksella. Joten töissä kyllä riittää suomalaisia, samassa kerroksessa jossa minä olen ovat: Santeri, Niklas, Pasi ja Markus (ja sitten koko porukan pomo Riku..tai siis Richard). Markuksen tapasin jo viime keväänä täällä käydessäni. Hän asustelee täällä perheensä kanssa, ja jos oikein muistan niin hänellä on vielä kaks vuotta edessä. Pasi asustelee tällä hetkellä hotellissa, mutta saattaa muuttaa asumaan samaan taloyhtiöön jossa itsekkin olen.
Pasila kuulin että tämän taloyhtiön asukkaana saan klubikortin läheisen hotellin liikuntatiloihin, joissa on mm. uima-allas. Olin aikaisemmin tiedustellut asiasta respasta, kun olin lukenut jostakin samasta asiasta, mutta olivat kieltäneet tietävänsä asiasta mitään. Noh nyt menin kysymään uudestaan ja sain taas saman vastauksen, ei ymmärrä/tiedä asiasta mitään. Mutta onnekseni respassa oli yhtä aikaa asioimassa toinenkin länkkäri joka kuuli kyselyni ja sanoi tietoni pitävän varsin hyvin paikkansa, koska hänellä sellainen klubikortti oli! Respatyöntekijä sitten aloitti soittelun, ei saanut ketään kiinni ja tökkäs kouraan "Sales Manager" käyntikortin ja sanoi että voin soittaa hänelle. vielä en ole soittanut, mutta voisi vaikka huomenna soittaa, olis kiva päästä käymään uimassakin!
Täksi viikonlopuksi ei ollut suunnitelmia, mutta eilen pe-iltana oltiin Santerin "muistoillallisella", kun Santeri lähti tänä aamuna Chengduun kahdeksi kuukaudeksi töihin, niin samalla Anni, Niklas ja Lulu kutsuivat mukaansa Fragand Hillsin tutustumisretkelle. Tänä-aamuna sitten heräsin Niklaksen puhelinsoittoon kun olivat lähdössä sinne ja kyseli olenko lähdössä, he kun olivat juuri lähdössä kotoaan. Olivat vain unohtaneet soittaa aiemmin kun olivat kiirehtineet Santerin apuna Santerin tavaroita. Eipä siinä mitään hyppäsin sängystä housuihini, nappasin juomista ja syömistä mukaan ja lähdin ulos. Päivä olikin varsin mukava. Sää oli vaihteeksi lämmin, parhaimmillaan takitta sai mennä, ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Fragand kukkuloille kävelimme n.20min matkan myyntikojujen ja ihmismeren keskellä. Yhdestä myyntikojusta Lulun avustuksella & hänen ja Niklaksen mainostamana ostin pussillisen kuivattuja hedelmän puolikkaita, joissa on sellaista aineosaa joka piristää. Taksikuskit kuulemma jauhavat niitä suussa pysyäkseen hereillä. Varsin mielenkiintoisen makuisia tuttavuuksia!
Ylhäällä kukkulan huipulla oli temppeli johon nousimme kahdenhengen tuolihisseillä. Annille hissikokemus oli varsin mieleenpainuva, kun korkeanpaikankammoisena saatiin hänet hissiin kuitenkin houkuteltua. Ylös päästiin kaikki hyvin, ja maisemat hissistä olivat loistavat! (Anni tosin ei tainnut hirveästi nähdä niitä suljettujen silmiensä läpi;) Ylhäältä käveleskelimme sitten alas ja saimme samalla hyvää liikuntaa, pitkät portaa tuntuvat hyvin jaloissa. Mustapäistä porukkaa alueella riitti vallan mahdottomasti. Ei vain meinaa vieläkään ymmärtää tätä väenpaljoutta täällä, kun jokapaikassa on väkeä jatkuvasti kuin Rovaniemen markkinoilla. Ja vaaleahiuksisia ihmisiä ei meidän lisäksi näkynyt koko massassa, joten ei ihme jos vedämme katseita puoleemme...
Ens viikolla töissä pidän pari koulutustilaisuutta, joista toiseen osallistumassa kolmattakymmentä henkeä...ongelmana vain löytää tarpeeksi suuri tila, muttei kuitenkaan tarvitsisi olla liian suuri. Kun saatan joutua pitämään opetusta sadanhengen salissa...jotenkin ei houkuttais niin iso paikka kuiteskaan:I

Alla kuva työpaikkaruokalan perussetistä. Pikkukuppeja erilaisia annoksia. Useimmitin varsin hyvää!


Alla kuva joka laittaa taloni korkeuden oikeisiin mittasuhteisiin --> 30 kerroksinen talo näyttääkin varsin pieneltä kun vieressä on yli 300m korkea torni. Asuintaloni on oikeassa alanurkassa näkyvän tornitalon takana, samanlainen torni kuin näkyvä. Asun siis 23 kerroksessa, ja talossa on yhteensä 30 kerrosta.


Alle kaksi viikkoa suomenvierailuun!!