Monday, November 17, 2008

Kotimaa tää sininen(=märkä&pimeä&kylmä)


hrr... hengitys höyrysi tänä aamuna kun askeleeni johdattivat minut Huopalahden asemalle ja E-junaan. Ja näin sai alkunsa taas uusi päivä ja uudet seikkailut!
Juna puski uutterasti halkoen pakkasilmaa kohti Keran asemaa, kohti Nokian uusien toimitilojen lähipysäkkiä. Keran asemalla hyppäsin junasta ja sellaisen 10min kävelyn jälkeen löysin itseni nähtävästi oikealta alueelta, sillä näin edessäni tutun hahmon tupakointialueella. Päivä käynnistyikin mukavasti kun Peterin kans otettiin aamukahvit uutuutta hohtelevassa kahvilassa (Roberts Coffee) ja nyt olenkin jo saanut levitettyä romuni työpisteelleni ja tutustunut paikan ravinnetarjontaan. Ruokalapuoli on onneksi parantunut vanhasta, ja linjastoja löytyikin useita erilaisia. Oli pizzaa, wokkia, ym. ym.
Kohta jo kannattelinkin liikutuksesta vapisevin käsin suomalaista perinnekasvista muussin kera tarjottimellani. Kyllä se kiinaruoka on erittäin hyvää, mutta kyllä sitä näköjään on kasvattanut jonkilaisen linkin tähän suomalaiseen perinneruokaan:)

Huomenna matka etenee kotipesäpysähdyksen jälkeen etelään punaiselle merelle, kun suuntaamme Janin kans kertaamaan sukellusoppeja Sharm El Sheikhiin. Onneksi tuon viikon Egypti-reissun jälkeen on vielä 6 päivää suomea edessä, tai siis 6 päivää kotona oloa edessä. Vähän kaihoisaa näin nopeasti lähteä jo etelän reissulle... Viikonloppu oli kyllä ihan loistava, tosi mukavaa päästä kotipesään välillä!

Wednesday, November 12, 2008

Ilmoja pidellyt


Pekingin ilmanlaadusta vähän tarinaa, siitä kun on usein puhetta ja sitä usein kauhistellaan. Mutta löykö Peking oikeasti Helsinginkin? Siellähän ilma ei, etenkään keväisin, ole mitään herkkua & hengityssuojalle olis käyttöä. Voiko olla Helsingin voittanutta...?
Noh, kyllä ne puheet ja kauhistelut ovat oikeasti ihan ilmasta temmattuja Pekingin kohdalla, sillä useimmiten Pekingissä (ja muissa Kiinan isoissa pitäjissä) näkee omin silmin mitä hengittää, eli savusumua riittää! Välillä ilmaa ei tarvitse ihastella pelkästään yhdellä aistilla, vaan haju antaa oman säväyksen myös. Onneksi tällaisia haistattelevia päiviä ei ole kovin usein sattunut kohdalle. Asunnossa on varmaankin jonkinlainen puhdistussysteemi, koska sisällä ilma ei koskaan haise pahalle. Onneksi aurinkoisia sinitaivaspäiviäkin on sattunut kohdalle, osaa niistä kyllä nauttia sitten! Niin, eli suomen räntäsadepäivien korvikkeena täällä siis haisevia savusumupäiviä:)
Tänään näyttäis silmämääräisesti olevan ihan hyvä ilma, mutta mittarit ilmoittaa toista-->

Monday, November 10, 2008

Pyörät keulii kylmyydessä

Kylmyys hiipii ihoa pitkin pyrkien tunteesta päätellen solouttautumaan kaulan alueelta kehooni. Kaivoinkin kaapista rankempaa puolustusvälinöistöä tätä pahaa vastaan ja marssin aamusta villakangastakkiini varustautuneena sumuisen hämärään Pekingin kylmyyteen. Kaulahuivin huomasin jättäneeni suomeen! Se pitää muistaa ottaa mukaan Joulukuun ensimmäinen päivä suomesta takaisin tullessani!
Talvi siis meinaa luikerrella pohjoisemmasta Hebein ylänkömaakunnasta tänne pääkaupunkiseudullekkin. Savusumusta huolimatta näkyvvästä hengityshöyrystä päätellen iltaisin lämpötila tippuu lähelle nollaa, päivällä vielä on Helsingin lämpötiloissa (11.11.2008 klo14:40 Peking 8C, Helsinki 7C).
Kiinankielenopiskelut edistyy. Ekan kuukauden kurssikoe onkin perjantaina kun hyppään taksiin ja sanon "fēijīchǎng". Lopputulokseksena 1)pääsen lentokentälle, 2)kuski pyörittelee päätään ja näytän lapulta lentokenttätekstin tai 3) kuski ajaa johonkin ihan muualle. Toivon ensimmäistä kohtaa. Treenasin jo Jamesin ja Xiangpun kans ja ainakin he ymmärsivät sanomani...
Aamusta töihin tullessani ja bussin ikkunasta elämää ihmetellessäni näin kuinka lähikaupan tms. pihassa oli työntekijöiden briiffaus käynnissä. (Mies)työntekijät seisoivat armeijatyylillä rivissä asennossa kun yksi paasasi sivummalla, varmaan päivän motivointi oli käynnissä. Kyllähän siitä on hauska aloittaa päivän työt kun on seissyt ulkona 5C ilmassa ottamassa vastaan motivointia. Heräsikin mielessäni kysymys , miksei meillä Nokialla osata käyttää tätä yksinkertaista työmotivointikeinoa?! Pitääpäs ehdottaa...

Viime viikonloppuna kierrosteltiin Pasin kans länsiosassa Pekingiä, ja ennen Pasin tapaamista tiedustelin yhtä aluetta yssikseni pikkukatuja kävellen. Pyöriä näkyy paljon, ja jotkut ovat ihan kunnioitettavan täyteen pakattuja. Tällä kertaa, kun otollinen kohde tuli vastaan, päätin napsaista kuvan tällaisesta logistisesta ihmeestä->


Lauantaina tuli myös ostettua katumyyjältä Lost tv-sarjan 1-4kaudet, 3.5euroa. Neljä kautta pakattuna viidelle dvd-levylle, kuvanlaatu siis pakattua jotta kaikki jaksot mahtuvat noin pieneen tilaan. Kuvanlaatu onneksi silti ihan katsottavaa. Lauantai-ilta sitten venähtikin kun kotia päästyä katselin uutta hankintaani...ja sunnuntaina heräilin vasta puolen päivän jälkeen ja siitä lähdin sitten katselemaan ja kiertelemään katuja ja kauppoja. Käväisin otattamassa mitat "Lisa Taylor" räätälipuljussa, ja tumman sininen puku lähti sitten tilaukseen. Tänä iltana käyn sovittamassa, ja huomenna hakemassa. Mielenkiinnolla odotan laatua mitä tulee. Puvulle tulee hintaa 100e, vaikka varmasti olisi halvemmallakin saanut, mutten koe 10e tinkaamista tuon hintaluokan ostoksessa vaivan arvoiseksi. Minulla kun ei ainakaan olo parane kunnon tinkaamissessiosta, mielummin maksan sen 10e enemmän, hoidan kaupat nopeasti ja jatkan elämää... (joidenkin tuotteiden kohdalla taas tinkaaminen on välttämätöntä, ellei halua tehdä hyväntekeväisyyttä. Kuten esimerkiksi 120e->17e "Rolex" kellokauppa. 10e oli tavoitehinta mitä halusin maksaa, mutta jouduin siitä nousemaan aina 17e asti. Sääliksi käy heitä jotka maksavat moisesta romusta yli 20e, vaikka lähtöhinta onkin ihan älytön 120e. Näissä tapauksissa tuntuu aina kohtalaisen hassulta tarjota alle 10% lähtöhinnasta, mutta pitää vain etukäteen asennoitua tuohon lähtöhintaa vitsinä).
Ainiin... sunnuntaina kun kävin isossa korukaupassa (neljässä kerroksessa) niin tutustuin ensimmäistä kertaa elämässäni myös arvokkaampiin koruihin, kun etsin sitä "järkevähintainen"-osastoa. Ensimäiset korut mitä kattelin näyttivät hyviltä ja ihan kohtuuhintaisilta...raaka totuus tietämättömälle selvisi kun aloin kyselemään tarkemmin myyjältä "So the price is that?" (osoittaen hintalappua) "Yes, the price is that per gram."...*köh*..."There's some cheaper jewelry on the second floor". Arvasi varmasti ilmeestäni ohjata minua oikeaan suuntaan:)

Wǒ zhè ge xīngqīwǔ qù Fēnlán. Meniköhän oikein... eli ens perjantaina (14.11) reissaan suomeen. Siellä muutama päivä kotiutuen ja ens viikon tiistaina viikon reissulle punaiselle merelle Sharm El Sheikhiin (18-25.11) sukellusreissulle verestämään PADI-kurssin oppeja. Sitten olen loppuukuun suomessa kotipesässä ja 1.12 lennän takaisin tänne.

Vielä lisään tänne lisää, unohtu ensimmäistä julkaisusta->
Pasi muutti männäviikolla omaan kämppään, ja parin huonekokeilun jälkeen (ensimäinen huone haisi & toinen oli pienempi kuin mistä oli maksanut) pääsi talon ylimpään kerrokseen. Huone 52 kerroksessa, josta aukeaa aika huisit näkymät Pekingin ylle! Alueella vain yksi korkeampi rakennus ja pari yhtä korkeaa.


Niin ja viel pari mieliyhtymää lauantaihin: Etsittiin Pasin kanssa käsiimme paikallinen retkeilyliike, kolmessa vierekkäisessä toimitilassa toimiva kohtuullisen kookas liike tarjosi sekä kansainvälisiä merkkejä suomihintoihin, että kiinalaisia tuotteita 1/3 hintoihin. Ja löytyipähän valikoimista Haltiakin, tuli kotoisa olo:)
Päivän päätteeksi kävimme syömässä "ravintola-alueella" johon ostimme kortin, johon taas talletimme rahaa. Alueelta sitten valkattiin haluamamme ruoka-annos paristakymmenestä tarjolla olleesta ruokapaikasta ja syötiin vatsamme täyteen! Tarjolla paikassa on koko kiinan ruokakulttuuri, mausteisista Sitchuanilaisista eteläkiinan riisiannoksiin. Itse otin tällä kertaa mausteisesti suutalämmittävän Sitchuanilaisen annoksen mustekalan lonkeroita...hyvää oli:) (ilmeisesti mustekala on käypä ruokalaji myös kalakasvissyöjille?:)



Laitetaan nyt tänne yks naamakuvakin, kahden viikon takaa Fragrant Hills puistokukkulan huipulta:

ps. Jostain syystä minulla on aina silloin tällöin olo kuin minua tuijotettaisiin (ei varmaan johdu siitä että 99% ajasta olen ainoa vaaleahiuksinen henkilö alueella, joskus harvoin näen jonkun muun)

Saturday, November 1, 2008

Mitä...Marraskuuko se jo on?!?

Hups ja heijjaa! Tulikin tovin tauko kiinapäiväkirjan pitämisessä..
Aika se mennyt vauhdilla täällä. Paljon töitä, uusia (loistavia) tuttavuuksia, tekemistä, näkemistä,... ja etenkin siis paljon töitä joihin imeytyy aikaa paljon (liikaa). Arkipäivisin ei paljon muuta ehdi kuin töitä ja illalla vähän kuntoilla, ellei iltakin sitten mene töitten merkeissä.
Aloitin toissa viikolla kiinan opiskelut yksityisopetuksen voimin, ja nyt takana jo neljä 1.5h opetuskertaa. Lausumisen ja sanavaraston alkeitten opettelu menossa. Opettaja ei ole vain vakuuttanut ammattitaidollaan. Luultavastikkaan, ainakin sellaisen tuntuman saanut, hänellä (Lili niminen nainen, iältään veikkaisin 40-50v) ei ole minkäänsortin pätevyyttä asiaan, päässyt vain tekemään opetusta jotain kautta. Tai jos pätevyys onkin teoriassa, ei sitä käytännössä hirveesti ole. Haluaisin tiukemman opettajan joka pakottaisi oppimaan, kun nykyinen tapaus ei puutu väärinlausumisiin kuin äärinmäisen harvoin. Saankin itse usein kysellä kuinka jokin sana tulisi lausua, kun oma yritelmä menisi kuitenkin läpi "Goodgood"-kommentin säestämänä, opettaja ei vain älyä korjata lausumistani. Ei hyvä kun halu on oppia kielen perusteet OIKEIN, ei paljoa lohduta jos omaan sanavarastoa ja lausun kieliopillisesti virheetöntä kiinaa jota kukaan ei ymmärrä...

Noh, joka tapauksessa opetusta siis saan ja varmaan jotain tähän kovaan päähän pikkuhiljaa painuukin. Vaikkei kielet ole koskaan vahvin alueeni olleetkaan. Tai mistä sitä tietää, kun luultavammin aikaisempien koulussa tapahtuneiden kielenoppimisten (Ruotsi, englanti) esteenä oli paha motivaatiopula, jota tässä tapauksessa ei onneksi ole. Ja vaikka aina 1.5 opetussession jälkeen tuleekin aina olo kuin kaikki tunnilla opittu valuisi saman tien korvista varpailleni, luultavasti jokin tippa siitä sisäänkin jää.
Nyt pitäis jo periaattessa osata sanoa aika paljonkin, sanavaraston puolesta, mutta käytäntö onkin hiukkasen eri. Ensimäisenä käytännössä osaa varmaankin käyttää numeroita. Nyt jo pari kertaa ollutkin höytyä numeroiden osaamisesta. Ensimäisen kerran huomasin hyödyn kielestä kun tilasin viime viikolla uuden vesikanisterin vesiautomaattiin. Eipähän se hotellityöntekijä taaskaan osannut englantia lainkaan, mutta puheesta poimin onneksi kanisterin hinnan, 18rmb (shiba). Tänään pähkinöitä ostettaessa kans sain maksettua oikean hinnan. Eli ensimäisenä numerot käytännössä, seuraavaksi jos osais tilata ruokaa tms.

Viikko sitten lauantaina (25.10) oltiin Santerin kanssa taloyhtiöni järjestämällä retkellä Badalagin kiinanmuurille. Sää oli selkeä ja aurinkoinen, mutta todella tuulinen ja viileä. Syksy onkin saapunut tänne parissa viikossa ja osa puista onkin jo tiputtanut lehtensä (ja osa jatkaa taistelua). Osa puista taas pitää tiukasti vihreistä lehdistään kiinni ja osa puista paistattelee ruskan eri väreissä.

Kiinanmuuripätkä jolla käytiin ei ollut saanut osakseen ihan täydellistä kunnostusta, vaikka kunnostettu sitä olikin. Taas oli melkoista kiipeämistä ylöspäin, ei niin hyväkuntoista muuria pitkin. Näköalat olivat hienot, mutteivat kuitenkaan yltäneet Mutaniaun maisemiin. Mielestäni Mutiniau oli paljon hienomman näköinen paikka nähdä kiinanmuuria, joten varmaan siellä menen vielä käymään uudemman kerran Hannan ja muiden suomivieraiden kanssa. Kiinanmuurilta menimme bussilastillisellamme lähiravintolaan, jossa saimme aivan loistavan lounaan! Ruokalajikkeita riitti monia erilaisia, ja söinkin itseni vähän ähkyyn, ensimäisen kerran täälläoloaikana. Tämän kerran oudoin ruokalajike oli kanan jalat (ei koivet, vaan varpaat). Eihän niistä hirveesti syötävää kyllä irronnut, mutta tulipahan taas maistettua jokaista ruokalajia mitä pöytään ilmestyi:)


Lounaan jälkeen pysähdyimme vielä poimimaan lähipuutarhasta jokaiselle pussillisen omenia mukaan. Omenapuutarhasta lähtiessämme törmäsimme kadulla mieheen joka oli kuskaamassa bataattilastillista jonnekkin. Äijä huomasi ahneet katseemme bataatteihin, ja laittoikin myyntipaikan pystyyn. Jätti bataatit tienlaitaan ja polkasi pyörällä hakemaan muovipuseeja, kantoi lähivajasta vaakan ja myynti pystyi alkamaan. Annoimme retkellä mukana olevien kiinalaisten neuvotella mieheltä sopivan hinnan, jolla sitten myi kaikille halukkaille bataattejaan.
Lauantain retkeltä siis palasimme emme pelkästään kokemuksia rikkaampina, mutta myös omena- ja bataattipussien kanssa!
Sunnuntaiksi sovimme sitten Santerin kans yhteistä kokkailua, uunibataattia ja omenapaistosta. Itse kävin ensin käveleskeleen olympia-alueella ihmettelemässä linnunpesästadionia, ja sieltä sitten suuntasin Santerin luokse kokkailemaan. Santeri olikin käynyt jo kaupassa ostamassa jauhelihaa, siirappia, ym. Ja pian saapumiseni jälkeen Santerin luokse ilmestyi myös Niklas, Lulu, Anni ja Jussi. Jussi, Annin mies, oli käymässä Pekingissä ja vietti viimeistä iltaa ennen suomeen palaamistaan. Kun syöjiä olikin kuusin kappalein, niin päätimme tehdä pasta-annoksen. Keitettyä makaroonia ja käristettyä jauhelihaa uunivuokaan, sekaan tomaattikastike ja päälle juustoraastetta. Jälkiruoaksi teimme omenapaistosta, joka sitten kärsimättämä syötiin puoliraakana (omenat olivat aika kovaa lajiketta, ja olisivat tarvinneet pitkän paistoajan pehmetäkseen, muttemme malttaneet niin kauaa odotella).
Minulla on vielä bataatit ja omenat keittiössä odottamassa. Yritin metsästää lähikaupasta siirappia, mutten löytänyt, joten ajattelin huomenna käydä metsästään isommasta kaupasta, ja samalla ostaa kaurahiutaleita jos vain löydän. Sitten vois ostaa jäätelöä, jonka melamiinipitäisuutta ei kyllä voi tietää, ja tehdä tuttua hyvää omenakaurapaistosta jäätelön kera, njam!
Töihin ilmestyi taasen yksi uusi suomalainen, Pasi, joka on täällä 3kk työkomennuksella. Joten töissä kyllä riittää suomalaisia, samassa kerroksessa jossa minä olen ovat: Santeri, Niklas, Pasi ja Markus (ja sitten koko porukan pomo Riku..tai siis Richard). Markuksen tapasin jo viime keväänä täällä käydessäni. Hän asustelee täällä perheensä kanssa, ja jos oikein muistan niin hänellä on vielä kaks vuotta edessä. Pasi asustelee tällä hetkellä hotellissa, mutta saattaa muuttaa asumaan samaan taloyhtiöön jossa itsekkin olen.
Pasila kuulin että tämän taloyhtiön asukkaana saan klubikortin läheisen hotellin liikuntatiloihin, joissa on mm. uima-allas. Olin aikaisemmin tiedustellut asiasta respasta, kun olin lukenut jostakin samasta asiasta, mutta olivat kieltäneet tietävänsä asiasta mitään. Noh nyt menin kysymään uudestaan ja sain taas saman vastauksen, ei ymmärrä/tiedä asiasta mitään. Mutta onnekseni respassa oli yhtä aikaa asioimassa toinenkin länkkäri joka kuuli kyselyni ja sanoi tietoni pitävän varsin hyvin paikkansa, koska hänellä sellainen klubikortti oli! Respatyöntekijä sitten aloitti soittelun, ei saanut ketään kiinni ja tökkäs kouraan "Sales Manager" käyntikortin ja sanoi että voin soittaa hänelle. vielä en ole soittanut, mutta voisi vaikka huomenna soittaa, olis kiva päästä käymään uimassakin!
Täksi viikonlopuksi ei ollut suunnitelmia, mutta eilen pe-iltana oltiin Santerin "muistoillallisella", kun Santeri lähti tänä aamuna Chengduun kahdeksi kuukaudeksi töihin, niin samalla Anni, Niklas ja Lulu kutsuivat mukaansa Fragand Hillsin tutustumisretkelle. Tänä-aamuna sitten heräsin Niklaksen puhelinsoittoon kun olivat lähdössä sinne ja kyseli olenko lähdössä, he kun olivat juuri lähdössä kotoaan. Olivat vain unohtaneet soittaa aiemmin kun olivat kiirehtineet Santerin apuna Santerin tavaroita. Eipä siinä mitään hyppäsin sängystä housuihini, nappasin juomista ja syömistä mukaan ja lähdin ulos. Päivä olikin varsin mukava. Sää oli vaihteeksi lämmin, parhaimmillaan takitta sai mennä, ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Fragand kukkuloille kävelimme n.20min matkan myyntikojujen ja ihmismeren keskellä. Yhdestä myyntikojusta Lulun avustuksella & hänen ja Niklaksen mainostamana ostin pussillisen kuivattuja hedelmän puolikkaita, joissa on sellaista aineosaa joka piristää. Taksikuskit kuulemma jauhavat niitä suussa pysyäkseen hereillä. Varsin mielenkiintoisen makuisia tuttavuuksia!
Ylhäällä kukkulan huipulla oli temppeli johon nousimme kahdenhengen tuolihisseillä. Annille hissikokemus oli varsin mieleenpainuva, kun korkeanpaikankammoisena saatiin hänet hissiin kuitenkin houkuteltua. Ylös päästiin kaikki hyvin, ja maisemat hissistä olivat loistavat! (Anni tosin ei tainnut hirveästi nähdä niitä suljettujen silmiensä läpi;) Ylhäältä käveleskelimme sitten alas ja saimme samalla hyvää liikuntaa, pitkät portaa tuntuvat hyvin jaloissa. Mustapäistä porukkaa alueella riitti vallan mahdottomasti. Ei vain meinaa vieläkään ymmärtää tätä väenpaljoutta täällä, kun jokapaikassa on väkeä jatkuvasti kuin Rovaniemen markkinoilla. Ja vaaleahiuksisia ihmisiä ei meidän lisäksi näkynyt koko massassa, joten ei ihme jos vedämme katseita puoleemme...
Ens viikolla töissä pidän pari koulutustilaisuutta, joista toiseen osallistumassa kolmattakymmentä henkeä...ongelmana vain löytää tarpeeksi suuri tila, muttei kuitenkaan tarvitsisi olla liian suuri. Kun saatan joutua pitämään opetusta sadanhengen salissa...jotenkin ei houkuttais niin iso paikka kuiteskaan:I

Alla kuva työpaikkaruokalan perussetistä. Pikkukuppeja erilaisia annoksia. Useimmitin varsin hyvää!


Alla kuva joka laittaa taloni korkeuden oikeisiin mittasuhteisiin --> 30 kerroksinen talo näyttääkin varsin pieneltä kun vieressä on yli 300m korkea torni. Asuintaloni on oikeassa alanurkassa näkyvän tornitalon takana, samanlainen torni kuin näkyvä. Asun siis 23 kerroksessa, ja talossa on yhteensä 30 kerrosta.


Alle kaksi viikkoa suomenvierailuun!!